Kalliisti lunastettu mahdoton 

Terttu Jurvakaisen kahdeksannessa runokirjassa keskeisenä teemana on ihmisen käsittämätön nimi. Kirjeitä hänelle jota ei ole on tärkeä runokokoelma.
Siitä huolimatta, että abstraktisten sanojen paljous jossakin määrin käy päälle, siitä huolimatta, että käsittämättömän teema kulkee jopa liiankin selvänä läpi kokoelman. Lukija tulee vakuuttuneeksi kuvataiteilija Jurvakaisen oman tajunnan syvyydestä ja henkevyydestä.
Ihminen, sanoinkuvaamaton, käsittämätön, ihminen, joka alkaa siitä, että häntä ei ole. Tai ihmisen kuva, joka alkaa siitä, että sitä ei ole.
Jurvakainen käyttää värikokemustaan, taiteilijansilmäänsä, valoa näyttääkseen häviävän, katoavan, joka on kalliisti lunastettava.
Mikä matka tämä on? Mitä ilmeisimmin kivun matka, Södergranin ja Eeva-Liisa Mannerin matka.

Olen joskus koettanut saada ihmisiä muistamaan täyden yksinäisyytensä ja kokonaisen vastuunsa olemisessa - ei niinkään taakkana vaan jakamattomuutena. Tässä kirjassa Jurvakainen näyttää tietä.
"....onnellisuutesi jumala // jota et voi saavuttaa / jota et voi menettää // jonka kasvoista et opi koskaan / tuntemaan itseäsi" "... jokin yhdistää sydämet // miten lumpeen kukat avautuvat / valkoisten purjeiden uupuessa ja kadotessa / keskiyön syvyyksiin”.
Ainoa selvä pula Jurvakaisella on – hänen estetiikkansa on niin herkkää, että aistitodellisuus jää osittain voimattomaksi – henkisyydellä on tämä taipumus. Kuvasto on kauttaaltaan tutunomaista, vaikka, onneksi, inspiraation voima nostaa sen uudelle tasolle.
Kuvaston täsmentäminen on ilon asia niin kuin, aistitodellisuus on ilon asia. Aina silloin kun Jurvakainen saa kynäänsä tarkkuutta, lukija ilahtuu.
"...sateen helmiverkko/ kietoutuu ympärilleni..."
Tottakai tätä kuvastoa sivuilta löytyy - ratkaistava kuitenkin on juuri tämä lyriikan iankaikkinen dilemma. Sappho kuvaa Ledan ja joutsenen ja hän sanoo, että he kohtasivat tietyn pensaan juurella.
Maailma on myös tarkka, neulan tarkka. Henkevyys voi muuttaa tämän tarkkuuden iloksi juuri samalla tavalla kuin Terttu Jurvakaisen kirjan etukannen maalaus ja hänen omakuvansa kirjan takakannessa ovat lähes identtiset.

[Kuva] 
Kuvataiteilija ja runoilija. Terttu Jurvakainen käyttää värikokemustaan, taiteilijansflmäänsä, valoa näyttääkseen häviävän, katoavan, joka on kalliisti 1unastettava. "

Kaleva 15.8.1999 
Risto Ahti
Terttu Jurvakainen: Kirjeitä hänelle jota ei ole. Pohjoinen, Oulu 1999