??? xx.xx.199x

”Mielen vapaudella ei ole salpaa”

Terttu Jurvakainen: Syvällä veden kirkas. Pohjoinen 1991. 

Muhoslaisen taiteilijan ja runoilijan Terttu Jurvakaisen tuotteliaisuus jatkuu täysipainoisena, johdonmukaisena, jatkuvasti uusiutuvana. Se selittyy vain vaihtoehdottomalla sisäisellä motiivilla, joka mahdollistaa energian kurinalaisen keskityksen. 
  Toistuvien näyttelyjensä ohessa, joista säännöllisiä ovat jokakesäiset oman ateljeen näyttelyt Muhoksen keskustassa, Terttu Jurvakainen on julkaissut muutaman vuoden välein runokokoelman. Hänen ensimmäinen teoksensa, Anna minun avata ovi, ilmestyi vuonna 1978. Viime vuoden 1oppupuolella tuli julki hänen kuudes kokoelmansa, Syvällä veden kirkas. 
  On ollut mielenkiintoista seurata Terttu Jurvakaisen taiteilijakehitystä nimenomaan hänen kokoelmiensa välityksellä, joissa kielellisiä siveltimenvetoja tukevat harkistusti mukaan valitut maalaukset. 
  Syvällä veden kirkas -kokoelman kuvitus on hänen viime kesän näyttelystään. Teos on saanut nimensäkin näyttelyn neliosaisen maalauksen mukaan ja sen yksi osa on kansilehden kuvana. 
  Terttu Jurvakaisen runojen kieliasu on rajatummin olennaiseen pitäytyvä kuin hänen hehkuva, koloristinen taiteensa. Kaikki kieliopillinen näennäistuki, välimerkkejä ja isoja kirjaimia myöten, on karsittu pois. Vain sanat – mahdollisimmen kantokykyiset, tiukasti ladatut – aukovat polkuja taiteilijasielun syvyyksiin, siihen moni-ilmeiseen yksityisyyteen, josta hänen taiteensa kumpuaa. 

Valkea kangas, vuori sydämellä

Kokoelmassa Syvällä veden kirkas on kuusikymmentä runoa, jotka.on ryhmitelty neljäksi aihekokonaisuudeksi: Värilliset näyt, Olemassaolosta, Elämästä ja Yön suuressa virrassa. Tässä kokoelmassaan taiteilijarunoilija kuitenkin ennen kaikkea keskittyy pohtimaan työnsä ehtoja, luovan prosessin syntyvaiheita ja ikuista etsintäänsä tämän ja toisen todellisuuden rajaviivoilla. 
    "öljyinen koboltti/ 
    energian myyttinen kaivo/ 
    ja lasiset portaat/ 
    askelmat aineellisen ja aineettoman/ 
    syvyyksiin/ 
    ajallisen ja ajattoman rajaan/ 
    muotomaailman tuolle puolen"
  Kun on suostunut tehtävään ja valinnut tien, on olemassa vain yksi suunta, eteenpäin. Mutta ei kenenkään odotusten ja toiveitten mukaan, vaan omien lakiensa mukaiseen vapauteen. 
Jos ei taiteilijalla ole voimaa ja itsenäisyyttä lunastaa itselleen tätä vapautta, hänen luomistyönsä jää puolinaiseksi, sen tulokset ehdollistuneiksi. 
Terttu Jurvakainen on pystynyt valitsemaan: 
    "mielen vapaudella ei ole salpaa/ 
    astua värien linnunradalle/ 
    ja lentää/ 
    kuin Chagallin aasi"
  Valinta ei kuitenkaan koskaan ole pysyvä tila, "Vuori sydämellä, valkea kangas" on haaste, johon on yhä uudelleen vastattava, kun on kohdannut itsensä "räjähdyksen äänettömässä kohdussa", "löytämisen pakenevassa silmänräpäyksessä". 

On nähtävä, kuultava, tiedettävä

Maan, veden ja ilman sairastuminen, sodan kuolemanjälkien aiheuttama, koko ekosysteemiin kohdistuva uhka, on uhka myös taiteilijan luomistyölle. Sillä taiteilijalle, joka kokee ja näkee muita herkemmin, yhteys elävään luontoon on työn jatkumisen välttämätön ehto. 
  Olemassaolo -jaksossa Terttu Jurvakainen kokee luonnon ahdistuksen omanaan: 
    "metalliset vedet virtaavat raskaina/ 
    lähteiden mykistyneissä silmissä/ 
    kätkeydyn männyn syliin/ 
    äänettömyyden hauras läsnäolo/ 
    mäntyä ei enää ole" 
  Tässä jaksossa taiteilija uskaltaa kohdata myös oman kuolemansa. Kohtaamisessa on odottamatonta vapautuksen riemua, yön sijasta aamu. Jurvakainen puhuu hautaansa kätketystä auringosta kuin aavistaen työnsä kantavuuden. 
Mutta nyt, joulukuisten hautojen ääreltä, on vielä palattava tekemisen taisteluun: 
    "itse on avattava silmät lähteen/ 
    pohjaan/ 
    kädet syli/ 
    olemassaolon kipuun" 

Sama matka, eikä sittenkään 

 
Kokoelman kolmannessa jaksossa runoilija tarkastelee elämää klassiseen tapaan matkana, joka punoutuu toistuvista lähtemisistä ja palaamisista. 
Erään runon kolme alkusäettä ovat identtiset hänen kolmen kokoelmansa kanssa: 
    "anna minun avata ovi/ 
    meillä on sama matka/ 
    varjo varjolta poissa" 
  Taiteilija, runoilija haluaisi avata ovensa kaikkien katsella, vastaanottaa ja ymmärtää, mutta se ei onnistu. Vaikka hänen oman mielensä vapaudella ei ole salpaa, hänen muita syvempi todellisuutensa on salpa monille – niille, joilta "välinpitämättömyyden harso peittää näkemisen kyvyn" 
Sen tähden yksinäisyyskin, joka on ollut tietoinen valinta, on voitettava yhä uudelleen: 
    "kannat sisälläsi kärsimyksen/ 
    tummaa kukkaa/ 
    sutta/ 
    joka suojaa muilta susilta" 
  Kokoelman loppujaksossa, Yön suuressa virrassa, runoilija palaa jälleen alkuun. Hän ymmärtää, hyväksyy kohtalonsa ehdottomuuden: 
    "synnyin tekemään ja tahtomaan/ 
    aivot eivät pysähdy/ 
    eivät kädet/ 
    sydän" 
  Vaikka kaunis kodittomuus on usein tavanomaisessa mielessä ulkopuolisuutta, ei taiteilija sittenkään ole yksin. On välitön yhteys luonnon moninaisuuteen, kasvien ja eläinten sieluun. Pienet tassut kulkevat rinnalla, koirien hengityksessä on tilaa hiljaisuudelle. 
  Syvällä veden kirkas kutsuu lukijaa syventävään kokemiseen, kohtaamaan olemassaolon kauneuden ja kivun, aavistamaan luomisen mysteerin. 
Soile Seppä 
 
Tuntematon xx.xx.19xx 
Soile Seppä 
Terttu Jurvakainen: Syvällä veden kirkas. Runoja ja maalauksia. Pohjoinen 1991. 
Taidegalleria • Café  | Kesänäyttely | Kartta | Näyttelytilat | Kahvio |  Hinnasto |
Terttu Jurvakainen  | Taidemaalari | Runoilija |
Nykäläntie 18, FIN-91500 MUHOS,
Tel: +358-(0)8-533-1513,Fax: +358-(0)8-372 913
mailto:galleria@terttujurvakainen.fi