Suomenmaa 10.3.1997

Terttu Jurvakaiselta uusi kokoelma runoja ja maalauksia

Terttu Jurvakainen: Silmät että näkisit. Runoja ja maalauksia. Pohjoinen 1996.

Ihmiselle määräytynyt aika on matkaa omaan itseen. Tätä matkaa tehdään perusyksinäisyydessä, joka syvenee ihmisen elämän ja kokemusten myötä. Jokainen kokee elämänsä aikana sen ydinerillisyyden, mitä toinen mielellään karttaa, mutta mikä on luovuuden ehdoton edellytys. Ihmisen ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä tähän hyvin henkilökohtaisesti koettuun yksinäisyyden tunteeseen vaan se voidaan muuttaa ja tehdä vastavuoroiseksi ympäröivän luonnon ja ihmisten kanssa.
Kaikki suuri ja merkityksellinen kypsyy hitaasti ja tärkeät ratkaisut tapahtuvat pääosin tietoisuuden ulkopuolella. Tällä tavoin yksilön sisäinen näkemys pohjaa intuition edelläkulkuun, mikä esiintyy taiteilijoilla painotetun voimakkaana ja aivan erityisen hienosyisenä. Koska elämä on monella tasolla hyvin erilaisten mahdollisuuksien toteutumista, tekee jokainen valintansa itsekullekin luontevia myönnytyksiä käyttäen ja päätyy näin vähiten menetyksiä aiheuttavaan lopputulokseen. Tällä tavalla yksilö tekee elämästään sielunmaisemansa kaltaisen ja ihminen muotoutuu oman elämänsä kuvaksi.
Terttu Jurvakaisen seitsemäs kokoelma Silmät että näkisit on vuoropuhelua taiteen välityksellä muuttaa yksinäisyys yhteiseksi kokemiseksi. Runoilija tulkitsee syviä tunteita ja elämysten runsaita vivahteita pelkistetyn viimeistellysti. Sanoma on vahvaa ja rikasta kertoen herkin painotuksin suuresta riippumattomuuden tarpeesta ja ehdottomasta vapauden välttämättömyydestä.

”Tuulen pyyhkimillä kasvoillasi/
pysähtyneen kirjoituskoneen ilme/
silmien pyöreät kiekot/
valaistuina sisältäpäin/
kuin kynttilöiden alastomat/
liekit/
joita et voi koskettaa/
välimatkat ovat pitkiä/
loppuunkulutettuja nauhoja/
sanat/
pelkkiä kuoria/
ja niiden hiljaisuus/
kaiken ylle siroteltuna.”

Luonto on kokoelmassa keskeisenä teemana. Kielikuvat ovat impressionistisia välähdyksiä maalaten lukijalle eri vuodenajat vaihtelevan rikkaina. Nautittavaa läheisyyttä antaa hiljaisuus, jonka sisällä on eheys ja tasapaino, joiden vastakohtana virtaa auringon liike ja lintujen helähtävät äänet. Luonnossa yhdistyvät mielen sisäiset liikahdukset ympäröivän todellisuuden avaraan kauneuteen. Erillisyys saa uuden tason, kun sisin tuntee ainoalaatuisen yhteyden tässä suuressa maailmankaikkeudessa.

”Ylläsi/
linnunradan vyö/
tuntemattoman olemassaolo/
tähdet ja valo/
nousevat idästä/
tietoisuuden kirkastama/
avaruus/
aistittavissa oleva ulottuvuus/
aika/
minuutit/
vuodet saaria/
pelkkiä pisteitä/
tähdet.”

Yhdessäolo lähtee yksinäisyydestä. On kuljettava vaihe vaiheelta tie itsensä luo, jotta tämän jälkeen voi ottaa vastaan läheisyyden viestit. Viestien ymmärtäminen edellyttää erillisyyttä ja erillään olemisen sietämistä. Runoilija välittää ihmisyyden yhteisiä pyrkimyksiä näiden siltojen löytymisestä ja avaa toiveita tämän kohtaamisen mahdollistamiseksi. Tämän toteutuessa elämä paljastaa portin vuorovaikutuksen ymmärtämiseen, mikä on alku äänettömyydestä dialogiin.

”Olet lähellä/
nyt sen huomaan/
kuun kirkas särmä/
merentakaiset kasvosi.”

Teos kuljettaa lukijaa menneisyyden, unien ja tulevaisuuden vaihtelevassa maastossa. Unet liitetään menneisyyteen, mutta runoilija on jo paluumatkalla tulevaisuuteen. Näyt ja unet vuorottelevat kuin köynnökset toisiaan kannatellen todellisuuden puhjetessa vihreydeksi visioiden sateen voimasta. Elämä on tämä aamu ja sen elävöittää kasteen raikkaus kaikkien näkemättä jääneiden unien kasvoilla.

”Selittämätön muotoutuu/
ruumiikseni/
ajan hauras tiivistymä/
mielen violetti luomi/
on jäänyt ikuisesti raolleen/
kuin ovi/
näkemästään raskaana.”

Silmät että näkisit kokoelma sisältää 13 värivalokuvaa Terttu Jurvakaisen guassiakvarelleista. Työt on maalattu lähes kaikki parin viime vuoden aikana. Kuvat elävöittävät teosta ja niiden loisteliaat sävyt ja vivahteikkaat värivariaatiot tekevät siitä harvinaisen nautittavan kokonaisuuden. Sinisen laaja asteikko hengittää meren lailla ja saa vaaleat kohdat heijastumaan pilvien lailla suuren ultramariinin aavalla. Oranssisen auringon sametti käärii tuhlaamalla auki lukemattomat keltaiset hetket. Punainen on maalausten purppurainen lanka, joka sitoo ja irrottaa muotojen ja viivojen salaiset metafoorat. Lempeä vihreä pyrkii korkeammalle kuin pisimmät latvat ovat, ja kertovat ikuisen toivon ja rohkeuden jäävän väreistä viimeisenä jäljelle.
Onhan vihreä toivon väri ja toivon kuten unenkin mahdollisuudet jäävät aina rajattomiksi.

Terttu Jurvakaisen seitsemäs teos on eheä ja hallittu kokonaisuus ja antaa oivallisen kuvan kahden lahjakkuuden rinnakkaisuudesta ja niiden onnistuneesta yhdistämisestä.

”Hengitän ja katson/
hiljaisuutta/
minkä olen saanut itselleni/
pelastetuksi kuin/
kevään helmililjan sinen/
jonka kieli on sen tuoksu/
ja tuoksu kuin lähtö/
tietä näkemättä”

Suomenmaa 10.3.1997
Liisa Hyvönen