Taidetta kun inspiraatio on kotona
Suomenmaa 17.6.1999
Terttu Jurvakaisen kauniin gallerian kesänäyttely Muhoksella on merkille pantava tänäkin vuonna.
Siellä erikoisesti tuntee näkevänsä rakkaudella tehtyjä töitä – niin kuin taidemuseoissa,
jotka ovat saaneet alkunsa yhden ihmisen innostuksesta (esim. Gösta Serlachiuksen kokoelmat Mäntässä
ja Veli Aineen Torniossa).
Nykäläntien vehmaaseen pihapiiriin tulija huomaa ensiksi ulkoilmaveistokset. Parhaalla paikalla on ansaitusti halsualaisen
Seppo Kalliokosken tervantuoksuisesta puusta ja raudasta rakennettu Hirvas, joka poron symboli kaartaa hienosti,
”elää”.
Kauempaa katsoen luulin sitten näkeväni Tapio Junnon halkaistuja ”jokamiehiä”, mutta ne Urhot
olivatkin toisen helsinkiläisen, Kari Kärkkäisen kelohonkatöitä. Luontevampia ovat Neijot,
jotka tuovat mieleeni primitiivisen taiteen Frakfurtin Museum für Völkerkundesta.
Tunnettuja naisia
Varkautelaisen Taru Mäntysen kuuluisimmat lienevät 80-luvun Lähestyminen Eduskuntatalon
eräällä sisäpihalla (hankalasti nähtävissä) ja Kuopion torin Siskotyttö (näkyy hyvin).
Näyttelyssä on tekijälle tyypillistä unenomaista liikkeen kuvausta pronssihahmoissa, jotka ovat sudenpäisiä
sulhasia. Erikoisesti rytmi elää Tuuliaisessa.
Helsinkiläisen Nina Ternon kaikki tuntevat kahdesta aiheesta: hevonen ja riisuutuva nainen (jolla
päätä ei näy). Mestari mikä mestari, voi sanoa tämänkertaisestakin Kylpijöistä, jotka
eivät ole valoksia samasta muotista, vaan erikseen tehtyjä.
Patsaita eniten?
Kun mainitaan nimi Kari Juva, piirtyy mieleen koko sotien jälkeinen monumenttien kavalkadi.
Wäinö Aaltonenhan oli pitkään ylivoimainen saavuttamatta silti sitä maailmanmainetta,
jota professori Onni Okkonen häneltä odotti. Nuoret miehet Oskari Jauhiainen ja
Aimo Tukiainen saivat vuorostaan vaativimpia tilaustöitä. Ja humoristi Heikki Varja
mitä erilaisimpia, viisi sankaripatsastakin, kunnes trendi kääntyi suvaitsemattomaksi sekä huumoria että
ihmisaihettakin kohtaan. Edesmenneet Terho Sakki ja varsinkin Raimo Utriainen etääntyivät
”kuvasta” kuvataiteessa. Mutta voittaneeko Kari Juva kaikki muut, jos lasketaan parinkymmenen monumentin
neliömäärät?
1990 jälkeen tuli Suomeen lama, joka monumenttirintamalla tuntuu jääneen päälle taloutemme ennätyskasvusta
huolimatta. Juvan Kari pääsi tällä keinoin lomalle, ”omiin töihin”? Ja kuten näyttelyvieraat
voivat todeta, Kari on lomasta nauttinut. Mallina hoikka vaimo Seija – pronsseihin tietysti runollisen
rytmisesti vielä ohennettuna. Monumenteissaan Kari on aina hallinnut paikan vaatimukset, suhteet ja tyylin –
pistämätön tyylitaju on myös lämpimän humoristisessa ”piironginkoristeissa”.
Värillistä veistoa
Oululaisen Pirkko Räntilän keramiikan löysyys on taiteellista lajia. Myskihärissä on
osuvaa havaintoa, pappis- ja nunna-aiheissa haikeaa huumoria.
Jyväskyläläinen Kirsi Neuvonen on tunnetuimpia taidegraafikoitamme värillisistä
etsauksistaan. Mutta nyt emme näekään grafiikalle tyypillisiä ”paspiksia” (passepartout = sopii kaikkeen)
vedosten ympärillä, vaan kuvista on tehty miniatyyritriptyykkejä, siis kolmiosaisia kuin 1300-luvun alttarikaapit
Alankomaissa. Ja historiallisia kuvituksia ne ovatkin – ”Eevan kaltainen nainen” melkein kirkollinen. Hennon
kaunis viiva on juuri etsauksessa kevein – happohan tekee työn. Rajoitettu väriskaala, punainen ja vihreä
Neito ja peili kuvassa tuntuu täyteläiseltä. Sivupeileillä on vain koristamisen tehtävä –
tarpeellinen! Yksi asia kysyttää: mihin mahtuvat vedosnumerot?
Pienistä pienesti
Seija Juva, se Karin vaimo, on harras naivisti. Ei sillä sektorilla kaikkein persoonallisin, mutta ei myös löysin eikä ns. kuoliaaksi naurattaja. Mutta hymyn saa aikaan eläytyessään hellyttävästi lasten ja enkelien maailmaan.
Pysytään kärryillä
Ettei nostalgiaa eli kaihoa lapsuuteen liikaa tulisi, pysytään nykyajassa helsinkiläisen, Sallassa syntyneen
Eija Isojärven matkassa. Maalarigraafikolla on karriäärissään jo pitempi
erikoistuminen paperia valmistamaan ja siitä taidetta tekemään. Joissa ”Saattueissa” ja ”Suhteissa”
silmä lepää. Mutta käytäntö? Miten tötteröt esim. villejä lapsia ja estotonta
bernhardilaiskoiraa kestäisivät? Mutta museoissa kantamaan joutuvat nauttisivat!
Ajastaan ei ole jäljessä lasitaidekaan – sellaisena kuin Mary Jane Gregory sitä tekee.
Ja se on hillittyä nykyään. Jos värillisellä lasilla saisi vahvaakin kuin trumpetin tai pasuunan
ääntä, niin onhan myös värittömän lähellä olevaa kuin harpun tai huilun vienoa
rauhaa – sitä pitkän talven hiljaisuutta.
Kukkien tulva
Tertun itsensä luomisvoima hämmästyttää. Ovatko naiset tosiaan näin paljon
miehiä lujempia? Väri on vallitseva, guassi/ akvarelleissa aivan erehtymättömänä, lumoavana,
riemukkaana, joskus raskaana, alistuneen mietiskelevänä, mutta aina sointuvana – koko sateenkaaren kirjona
tai vain parin värin rinnastuksena. Cézanne ei tarvinnut monta väriä, Zorn
vielä vähemmän, Delacroix tarvitsi jopa 24, kaikilla kolmella sointui...
Runo tietääkseni syntyy äkkiä, jos ollenkaan. Runoilija Jurvakainen tuntuu tarvitsevan nopean välineen,
siis akvarellin ja guassin. Öljyväri käy vähän hitaaksi, mutta ihmeitä silläkin tekee.
N:o 3 Välkkyvällä lähteellä on tasismia (tache = tahra) ja värillistä harmaata. Sama idea
värikkäämpänä on n:o 89:ssä Heijastuksia. Kun taas n:o 39 Arka puhkeamaan on rikas työ:
vedenvihreällä pohjalla viivan kauneutta kuin Beardsleyllä tai Rudolf Koivulla.
Ehkä eniten Tertun töistä yllättävät kasvokuvat, ne sillä nopealla vesiväritekniikalla
toteutettuina. Ei malleista, vaan mielikuvituksesta. Etäisesti ne muistuttavat Eemu Myntin muotokuvia
(mm. Toivo Kuula, Sibelius) – ja hänellähän maalaus alkoi tosissaan
vasta sitten, kun malli oli lähtenyt.
Suosikeissa näistä ”paperitöistä” on runsauden pula, mutta mainitsenpa kaksi. Niistä toinen,
gallerian II osassa, ei ollut numeroitukaan, mutta hintalappu 19 000,- kertoi sen tasosta. Työ oli erittäin iso
ja äärimmäisen rikas, monivärinen kukkarunsaus sen täytti. Toinen siellä II-puolella Unikkoja
ja shamppanjaa n:o 80 on taiturimaisen herkkä, valkoinen pohja osana sointua, muuten vain punaista, oranssia, mustaa.
Luulisin, että tämmöiset syntyvät kuin unessa, josta havahduttuaan joutuu kysymään
itseltään: ”Miten minä olen voinut tehdä tämän?”
Suomenmaa 17.6.1999
Raimo Metsänheimo
Kuvat: Heikki Sarviaho

Ajankohtaista
Kevään hyöky
2023, öljy. 160 x 160 cm
KESÄNÄYTTELY
24.6. ‒ 6.8.2023
Maalauksia Terttu Jurvakainen
Taiteen, kirjojen ja taidekorttien hankinta-asiassa voi ottaa yhteyttä puhelimitse 0400 581595 tai sähköpostitse galleria@terttujurvakainen.fi
Maalauksiin voit tutustua: www.terttujurvakainen.fi
Konsertti 10.6.2023 klo 14.00
Klikkaa KONSERTIT -sivulle.
Tilaa uutiskirje niin saat tiedon tulevista näyttelyistä
Kirjallisuus
Runoteos: | Valon reunalla, 2022 Arvostelu: Esko Karppanen / Kaleva |
Runokokoelma: | Valo halkaisee pimeyden, 2017 Arvostelu: Marianne Ollikainen |
Runoteos: | Voiko ääneen sanoa, 2014 Arvostelu: Liisa Hyvönen |
Runoteos: | Yön kukat, 2012 |
Runoteos: | Silmissä auringon oranssi, 2005 |
Runoteos: | Kirjeitä hänelle jota ei ole, 1999 |
Runoteos: | Silmät että näkisit, 1997 |
Runoteos: | Syvällä veden kirkas, 1991 |
Runoteos: | Anna minulle yksinäisyyttä, 1989 |
Runoteos: | Varjo varjolta poissa, 1986 |
Runoteos: | Valoisa hiljaisuus, 1983 |
Runoteos: | Meillä on sama matka, 1980 |
Runoteos: | Anna minun avata ovi, 1978 |
Romaani: | Hidas kevät, pitkät varjot, 2011 Arvostelu: Kaltio / Soile Seppä |
Romaani: | Hiljaisuuden talo, 2006 |
Kuvateos: | Valon ja värin maalari, 2008 |
Kirjojen tilaukset
puhelimitse 0400 581 595 tai
sähköpostitse galleria@terttujurvakainen.fi
Yhteystiedot
Sähköposti: | galleria@terttujurvakainen.fi |
Osoite: |
Nykäläntie 18 91500 MUHOS |
Puhelin: | 0400 581 595 |
Taiteen, kirjojen ja taidekorttien hankinta-asiassa voi ottaa yhteyttä joko puhelimitse tai sähköpostitse myös talviaikana. |